sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ajotus olis kaiken A ja O

Ma reenattiin Oulun kisojen tuomarin, Heidi Viitaniemen radasta pätkää (4-9) ja siihen ympärille kehitettyä rataa. Linus kulki kivasti ja kokeiltiin monia eri ohjauskuvioita useeseen kertaan. Niistosokkarit valuu vielä ihan liian usein, saksalaiset ja twistit taas toimii kivasti. Ke reenit meni ihan ok:sti, täyskäännösten vekit menee nyt tehotreeniin, tosin nekin toimi lopulta yllättävän hyvin kun saatiin ajotus kohalleen. Hitsit että on välillä vaikeaa tuo ajotus!




La aamupäivällä lähettiinki sitte kahen seurakaverin kanssa Ouluun kisaamaan. Tuomarina tosiaan Heidi Viitaniemi. Agiradan alku oli aikas mielenkiintoista pyöritystä, mutta ihan ok rata, nollalla maaliin ja voitettiin. Yllättävää kyllä, että vaikka alku tuntu pyörityksineen tosi hitaalta, oli meidän aika kaikkien kolmosten nopein :) Hyppis ei tuntunu niin pyöritykseltä, mutta oma olo oli vähän mitä oli. Seurakaverin mukaan mun silmät kiilsi siihen maalliin, että mulla oli pakko olla kuumetta. Olo ei kauheen kuumeiselta tuntunu, mutta jalat oli ihan voimattomat. Mutta jos mie olen Ouluun asti kisaamaan lähteny, niin miehän kisaan vaikka mikä olis! Oma velttous kyllä sitte näky radalla monena ajotusvirheenä, mutta nolla tehtiin ja vielä voitettiin. Tuloksellisesi jäi siis hyvä fiilis, vaikka itellä ei ihan paras päivä ollukaan. Linuksella oli vähän töktök-päivä myös, mutta hyviäkin pätkiä oli :) Eikä ollu turha reissu, koko autollisella meni tosi hienosti!



Kaivoin tänään pihalla lumikinoksien alta pari hyppysiivekettä esiin. Linuksen kanssa tehtiin pelkillä siivekkeillä viskileikkausta ja suoralla putkella putkijarrutuksia. Flip teki myös putkijarrutuksia ja siivekkeillä pyöritystä. Meillä vaan on kotona sellaset siivekkeet, missä on ihan kunnon raot välissä ja sieltähän Flip meinas aina välillä oikasta. Mutta hyvä reenata sellasilla, niin ehkä myöhemmin ei tuu enää niitten kanssa ongelmia. Putkileikkauksia en oo vielä ennen saanu toimimaan ollenkaan ja tänään päätin että niille on ruvettava jotain tekemään. Ei sillä että mulla mikään kiire ois mihinkään Flipin kanssa :D Jäi kyllä superfiilis kun saatiin ainaki neljä onnistunutta leikkausta ja siihen sitte lopetettiin. Pitääpä nyt ottaa usein lyhyitä leikkausreenisessioita tossa pihalla. Niin ja vielä täytyy hehkuttaa kuinka kova treeni-into Flipillä onkaan! Paikoille jätettäessä se jo nykii jos meen esim. siivekkeiden taakse vastaanottamaan. Ja kutsusta juoksee salamana kiinni räsyyn. Hieno pikkumies <3

Fanny on lähinnä vaan lenkkeilly ja vähän temppuillu, ei mitään kovin erikoista.
Pakkaset on myös nyt laskenu oikein kivoihin lukemiin ja ollaan päästy taas kunnolla lenkkeilemään. Ainoo vaan mikä ihmetyttää, että mikä ihme noissa kävyissä ihastuttaa, kun kaikki kolme pistelee niitä lenkeillä aina poskeensa! Ei ne ennen ole koskaan niitä syöneet, kannelleet vaan. Hassuja :D

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kuvatuksia

Koko viikkona ei olla käyty hallilla reenaamassa, sen verran on kiirettä pitäny. Perjantai meni wanhentuessa ja muutenki ollu kaikenlaista. Mutta kiva viikko takana, vaikka pakkasta olis saanu olla vähän vähemmän.. välillä ollu jopa -37!
Tänään kuitenki pakkasta oli "enää" -17, joten kamerakin pääsi päivälenkille mukaan. Tässä siis muutamia kuvia joen jäältä tältä päivältä. Ens viikosta olis tulossa taas sitte aika aksapainotteinen. Huomenna reenit, ke reenit ja la suunnataan Linuksen kanssa Ouluun kisaamaan, kivaa! :)









Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Pohtimisia

On taas ollu muka niin kireistä ettei oo kerinny kirjotella. Tosin oli mulla tossa koeviikko ja varsinki illat meni aikalailla lukemiseen. Käytiin me toki koirien kanssa reenaamassa ja päivällä valosan aikaan oli kiva tehä pitkiä lenkkejä. Tällä viikolla pakkasta on parina päivänä ollu kyllä lähemmäs 30 astetta ja lenkit on jääny vähän normia lyhyemmiksi. Tänään pakkasta oli päivällä "vain" 16 astetta ja aurinko paisto tosi ihanasti. Tais olla tän talven paras lenkkeilypäivä tähän mennessä :)


En nyt jaksa erikseen muistaa miten kaikki reenit on menny tällä ja viime viikolla, mutta vaihtelevasti ne on tainnu sujua. Epiksissä viikko sitte ekalla radalla Linus ei kulkenu mihinkään. En tiie sitte oliko lämppälenkillä vetäny ittensä liian hapoille ko juoksenteli metässä aika pitkään edestakasin. Tokalla kuitenkin kulki kivasti, oma ohjaus oli parempaa ja tehtiin ihan jees nolla mistä jäi kiva fiilis. Omissa reeneissä maanantaina puomi oli pitkästäaikaa sellanen, minkä sen toivon olevan. Meni täysiä loppuun vaikka jäin ite jälkeen ja odotti päässä. Jes! Onnistuin tekemään sitte sellasen vauhtisuoran, mikä tuotti päänvaivaa ihan kunnolla. Kepeiltä lähetin Linuksen keppien toisellapuolella olevalle hypylle ja ite leijeröin kepit. Hypyn jälkeen oli vielä pituus ja sitte mutkaputken väärään päähän, missä toinen pää oli kovasti tyrkyllä. Ei siinä muuten olis ollu ongelmaa, mutta leijeröinnin takia olin niin pahasti myöhässä etten meinannu saada ohjattua oikeeseen päähän putkea. Sain sitte lopulta toimimaan sen kun en menny loppuun asti kepeillä saattamaan vaan jäin puoleenväliin ja lähetin sieltä. Kerran tuli tokavikavälistä pois. Tätä pitää kyllä muistaa reenata nyt useesti ja siksi sen tänne kirjotin, vaikka tosta selityksestä tuskin kauheesti saa mitään selkoa :D


Flipin kanssa ollaan tehty sylkkäreitä kahella siivekkeellä ja meni tosi hienosti! Jännä että se osaa ne noinkin hyvin, vaikka vähän ollaan niitä vielä esteillä reenattu. Mutta onni on pari pihlajaa pihalla, joiden avulla ollaan paljon takaakiertoja ja sylkkäreitä reenattu ;)


Fannyn agilityn suhteen mulla on nyt aika ristiriitaset fiilikset. Toisaalta Fanny täyttää huhtikuussa 10v. ja sillä ei oo reeneissä intoa (yksin reenatessa jonkinverran, ryhmässä ei ollenkaan.) Mutta toisaalta taas se ei tiedä mitään kivempaa kuin kisat, se käy siellä tosi kierroksilla, repii lelua ja haukkuu innosta, mitä harvemmin muualla tekee. Se on selkeä kisakoira. Fannylla on kesän arvokisanollat kasassa, joten sen puolesta vois kisaamisen jättää vähemmälle ja keskittyä muutamaan starttiin ja reenaamiseen ettei pakka sitte kesällä ihan kokonaan hajoais. Mutta ko huvittais kisata, muttei reenata. Ja samaa mieltä taitaa olla tosiaan myös Fanny. Mutta eihän sellanen taas toimi, sen oon nähny ennenkin. Lisäksi vielä vähän kaivertaa se mahdollinen hyppyvalion arvo. Sillä on hyppyradoilta vaan yks voitto ja valioksi se vois tulla ens syksynä. MUTTA. Sillä on hyppäreiltä ties kuinka monta kakkossijaa, joissa mä ite oon ollu sen voiton "eesssä" Linuksen kanssa. Mutta ko en mä tiie. Pitäskö mun laittaa se puoliks jo eläkkeelle vai ei. Toisaalta kyllähän se nytkin on jo vähemmällä reenillä. Ääh, liian vaikeeta. Arvikisat tosiaan on luvassa vielä ainakin tänä vuonna, jos vaan terveys sen sallii. (Tällähetkellä Fanny on siis ihan terve.)



Severi on nyt meillä ollu pari päivää hoidossa. Linuksen kanssa niillä oli alussa vähän ärinää, mutta pian ne jo taas tottu aikalailla toisiinsa. Viimeksi Severillä ja Flipillä ei oikeen synkannu, mutta nyt ne on lenkillä jopa juosseet ja leikkineet keskenään. Kiva kiva :)

tiistai 1. helmikuuta 2011

Pikapäivitys

Viime viikolla reenailtiin pariin otteeseen. Limpun kanssa keskiviikon treenit oli ehkä parhaimmat taas aikoihin! Fannyn kanssa päätin nyt reenailla vaan itekseen kun käydään hallilla, turha sen kanssa on ryhmäreeneissä käydä kun ei kulje. Tosi jännä kyllä että jos oon yksin hallilla niin kulkee kyllä hyvin. Hmm..

Viime viikon suurin uutinen oli ehottomasti sähköposti siitä että päästiin Linuksen kanssa EO-joukkueeseen! Oon kyllä niin ilonen! Heinäkuussa siis suunnataan joukkueen kanssa Itävaltaan ja kaiken huippu on se, että joukkueessa on tosi paljon tuttuja, kivaa :)

Flipin kanssa on jatkunu kontaktireenit, ollaan tehty erilaisilla alustoilla ja alkaa jo aika hyvin sujua. Jalkojenvälistä pujottelua ollaan aloteltu ja sivulletulo sujuu jo aikasta hyvin. Ja hampaita putoilee jo ihan kivasti ;)

No mutta nyt täytyy mennä jatkamaan kokeisiin lukemista.. mut kiva on se, että näin koeviikolla pääsee päivällä valosalla lenkkeilemään. Just tultiin metsälenkiltä ja oli aivan mielettömän hieno ilma! <3